torstai 6. marraskuuta 2008

Humming bird

Kun viettää päivästä reilun tunnin junassa tai bussissa, tulee nähtyä aika mielenkiintoisia ihmisiä ja paljon. Ajoittain tämä ei ole mukavaa, muutaman kerran olen vaihtanut junavaunua eritteiden hajuisten kanssamatkustajien tai omituisten huutelijoiden vuoksi. Tänään kuitenkin tulin aidosti hyvälle mielelle seuratessani lapsen ja hänen isoäitinsä keskusteluja. Välillä tunnen kyllä itseni kamalaksi tunkeilijaksi, kun kuuntelen toisten juttuja, mutta eihän sitä oikein muutakaan voi, jos i pod on jäänyt kotiin tai haluaa välillä lepuuttaa korvia.
Joka tapauksessa aurinko paistoi todella kauniisti ikkunasta sisään ja poika ja isoäiti juttelivat mukavasti niin kuin vain voi kaksi aikalailla erilaisiin maailmoihin syntynyttä jutella.

Poika kuunteli hyvin vakavana, kun isoäiti kertoili että junissa oli 40-luvulla puiset penkit. Ja ei, ei niissä ollut oksia, vastasi isoäiti pojan välikysymykseen. Sitten isoäiti kertoi kuinka ennen ihmiset osasivat käyttäytyä eivätkä sotkeneet julkisia paikkoja. Seurasi pitkä selonteko isoäidin mielipiteistä yleisten tilojen "koristuksista" ja lopuksi hän lisäsi, että asialla eivät olekaan mitkään pikkupojat. Tähän poika vastasi melkein kuiskaten. " Ei niin, vaan se nuoriso"

Muutenkin keskustelussa tuli ilmi joitakin hyvin hellyttäviä piirteitä. Poika kauhistutti isoäitiä pyytämällä seuraavan päivän eväiksi kouluun sipsipussia ja hampurilaisateriaa. Mutta pyytäessään isoäitiä keilaamaan ja isoäidin mietiskellessä, että keilahallissa sanottaisiin varmasti että tämä ei ole mummoille, poika korjasi: " Ei, kyllä se on kaikille tarkoitettu".
En tiedä miksi, mutta jostakin syystä tulin tästä keskustelusta hyvälle mielelle.

Eilen junassa taas vaunussa oli musiikkia kuunteleva poika, joka ääneen kuiskaili ilmeisesti melko vihaisen biisin sanoja. Poika sai melko vihaisia katseita ja useimmat etsivät omat nappikuulokkeensa korville, minäkin. Pari tuntia myöhemmin lähikaupan kassalla huomasin kuitenkin hyräilevän vain omissa korvissa soivaani kappaletta, väliin tosin tokaisin, että "pankille". On helppo unohtaa, että muut eivät kuulekaan samaa musiikkia.

Tänään oli omalla tavallaan kaunis päivä. Sellainen hiljainen ja viileä, jossa alkutalven niukka auringonvalo näytti kauniilta. Myös puut ovat kauniita, vaikka lehdet ovatkin jo tippuneet. Tässä hieman todistusaineistoa.


4 kommenttia:

Anne-Mari kirjoitti...

Kiva lueskella täältä aina sinun juttuja, vaikka en niin usein kommentoikaan. Hauskalta keskustelulta kuulosti, onneksi kukaan ei täällä ymmärrä minun ja lasten keskusteluja. En aina itsekään pysy perässä aiheissa.

Meri kirjoitti...

Minäkin olen laiska kommentoimaan, mutta huomaan aina tarkistavani olisiko Tohtori kirjoittanut jotain uutta :)
Monet mietteet ovat tuttuja.. aina välillä kusenhajuisessa ratikassa saattaa sympatiat kallistua yksityisautoilijoiden puolelle, mutta toisaalta julkisilla matkustavien kanssaihmisten kirjosta ja hassuista vuoropuheluista saa aina jotain ajatuksenjuurta!

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä läppä oli tuo kuiskaus "se nuoriso" :) Pitää varmaan ittekin rueta kulkemaan julkisilla jos se on noin juhlaa. Kuva ei ole ollenkaan hassumpi btw.

Miia kirjoitti...

Tosi hauska tuo, ettei puisissa penkeissä ollut oksia! Voin oikein kuvitella pojan ilmeen kun oli miettinyt asiaa mielessään.