"Helsinki, I think this is the beginning of a beautiful friendship."

Viimeisen viikon aikana olen käyskennellyt kaupungilla ja katsonut, kun turistit valokuvaavat meille niin tavanomaisia asioita, kuten IKEA-bussia, mainosjulisteita, Kiasman edessä olevaa veistosta, kukkaistutuksia ja raitiovaunuja. Itse varmasti otan matkoilla kuvia juuri vastaavista kohteista, ovathan ne niin hienoja ja erikoisia. Oikeastaan olisi hieman sääli asua maailman kauneimmassa kaupungissa, mikä se nyt kenenkin mielestä sattuu olemaan, silloinhan kaiken kauniiin ja erikoisen ottaisi itsestään selvyytenä, eikä sitä välttämättä edes näkisi.

Eilinen Taiteiden yö oli loistava tapa sanoa hyvästit Helsingille. Aloitin päivän käymällä katsomassa taidemuseo Tennispalatsin näyttelyn Suuntana surrealismi. Nautin näkemästäni hyvin paljon, ilmaiseksi. (Taidemuseoon on ilmainen sisäänpääsy perjantaisin klo 11-16.) Yksi loman hyvistä puolista on, että ehtii nauttimaan kaupungista arkisinkin päiväsaikaan, työssä käydessä tämäkin näyttely olisi saattanut jäädä käymättä ilman ilmaisen sisäänpääsyn houkutusta ja helppoutta. Mutta ehdottomasti olisin näin jälkikäteen arvioiden voinut myös maksaa näyttelystä. Hieno kokoelma kauniisti ja selkeästi esillä ja lisäksi näyttelyn laajuus oli juuri sopiva, että jokaisen työn oikeasti jaksoi katsella ja ihmetellä. Monesti suurien museoiden laajuus on uuvuttava ja paljon kiinnostavaa jää näkemättä pelkästään aivojen, silmien ja jalkojen väsymisen vuoksi. Esimerkkinä muun muassa Pariisin Louvre ja New Yorkin American Museum of Natural History, jotka toki ovat vaikuttavia ja upeita kokemuksia, mutta niiden kiertämiseen taitaisi tarvita viikon per museo.

Illan aikana kävin vihdoinkin myös Talvipuutarhassa, kaunista. Auringon laskiessa kilistelimme ystäväni kanssa suomalaista "shampanjaa" (juu, pussilonkeroa) Koffin puistossa nauttien kesän viimeisestä piknikistä. Kävimme tietenkin katsomassa leijailevat fisut monen tuhannen muun ihmisen kanssa. Ilta päättyi Korjaamolle, jossa Damn Seagulls ja Jaakko&Jay soittivat täydellisen päätöksen hauskalle ja niin taiteelliselle päivälle ja illalle.

Tällä kertaa muutan Helsingistä hyvillä mielin, hieman haikeinkin. Ehkäpä joskus tohtori palaa kaupunkiin.

It´s going to be a bumpy ride!

Azkabanin vangissa Harry Potter ajelee paikallisella yöbussilla. Vuoden verran Helsingin N-busseilla ajelleena voisin vaikka vannoa, että meno yltää usein ainakin melkein samalle tasolle kuin velhomaailmassa.

Tajusin eräänä päivänä, että en ole tainnutkaan kertoa yhtään yöbussikokemustani, ehkäpä seuraavan aamun tunnelma ei ole yleensä innostanut kirjoittelemaan.

Olen asunut nuoruuteni kaupungissa, jossa viimeinen bussi keskustasta lähtee kello 02.00. Siispä olen aidosti iloinen HKL:n panostuksesta baareista ryömivään joukkioon, joka kello 04.00 on vihdoin tajunnut että there´s no place like home. Viimeisillä voimillaan tämä joukkio muodostaa vellovia jonoja rautatieaseman molemmille puolille. Ohittelijat saavat yleensä hyvinkin jämäkän passituksen jonon perälle, tässä vaiheessa kun jonossa ohittelijat eivät ole niitä iäkkäämpiä rouvashenkilöitä, jotka päiväsaikaan saavat rauhassa nauttia etuilemisen etuoikeudesta. Jonon etupäässä olijat pääsevät nauttimaan istuinpaikasta, tosin tähän liittyy huomattava ja salakavala vaara: nukahtaminen. Loput saavat taistella kaikkien neljän raajan avulla pystyssä pysymisestä, jota hankaloittavat bussin liikkeiden lisäksi pikkuaivojen tilapäisesti huonontunut toiminta.

Kuskille maksaessa ainakin osa normaalia kausikorttia käyttävistä yleensä yllättyy, kun kortti ei kelpaakaan ja pitää kaivella ne viimeiset narikkakolikot taskuista. Minullekin tämä kävi viime syksynä. Silti yöbussi on loppujen lopuksi mukavan edullinen ja bussia ei tarvitse odotella kauempaa kuin päivisinkään.

Yöbussissa on tunnelmaa. Ihmiset juttelevat ja huutelevat toisilleen. Joku itkee kännykkään ja toinen huutelee luuriin minne kaverit jäi. Viimeiset (ja parhaat) iskurepliikit kuulee yöbussissa. Jollakin on mukana aina niin herkullisesti tuoksuva mäkkärin eväspussi.

Itse olen ottanut yöbussissa näitä surullisen kuuluisia unia useitakin kertoja. Unet ovat kyllä olleet aina jotenkin erityisen makeat, miksiköhän nukahtaminen tuntuu ihanimmalta juuri silloin, kun se ei oikeastaan olisi sopivaa, yöbussien lisäksi muun muassa elokuvat ovat näitä tilanteita. Kerran matkasimme seuralaiseni kanssa höyhensaarilla niin rattoisasti, että heräsimme vasta määränpäätä seuraavassa lähiössä ystävällisen kanssamatkustajan olallekoputukseen. " Hei, me ollaan jo Kannelmäessä"
Kerran minut pelasti samalta kohtalolta teinityttöjen kirkuminen, yhdelle tytölle oli mäkkärin herkkupussi ollut liikaa ja tämä levisi puoliksi käytettynä bussin lattialle.

Muutaman kerran olen pysynyt itse hereillä nostellessani vieressä pilkkivää kanssamatkustajaa sylistäni istumaan. Ja olen minä muutaman kerran ollut myös tarpeeksi virkeä pysyäkseni hereillä myös omin avuin ilman ponnistuksia.

Ennen muuttoani ajattelin, että ajelen sitten öisin taksilla kotiin jos on tarvetta. Yhtään kertaa en ole tätä tainnut tehdä. Kyllä se yöbussi on vain niin kiva.

Long Kiss Goodnight, Helsinki.

Tässä kuussa lomailen ja sanon pitkiä jäähyväisiä Helsingille. Ajelen vapaasti pyöräteillä kun vielä voin, nautin meren läheisyydestä ja pääkaupungin tunnelmasta. Kuun lopussa tohtorin on nimittäin aika katsastaa jälleen uutta kaupunkia, Tamperetta. Eiköhän kosken kohinaa kuunnellessa ja mustaa makkaraa mutustaessa ja tehtaiden höyryjä katsellessa kuitenkin jotakin kirjoitettavaa ilmene, joten tämä blogi saa jatkua samalla otsikolla ja kaupunkitarinoilla myös syksyn aikana.


Tampereelle olen tehnyt tähän mennessä vain lyhyitä vierailuja, mutta näiden pohjalta minulla on jo jonkinlainen käsitys tulevasta kotikaupungistani. Ensimmäisenä tulevat mieleen kauniit maisemat ja heti toisena pyöräilyn silkka mahdottomuus keskusta-alueella. Tampereelta löytyy joka korttelista ainakin yksi teatteri ja puolella ihmisistä on musta bändipaita ja niittivyö. Minulla ei.

Jatkossa siis opettelen sanomaan moro ja morjens, jätän pyörän kotiin ja aloitan korkean paikan juoksuharjoittelun Pyynikillä.

Siihen asti kuitenkin vielä ihana loppukesäinen Helsinki ja pyöräilyä keskuspuiston läpi stadikalle, istuskelua Esplanadin puistossa, iloisia iltoja keskustassa ja ehkäpä vielä vierailu oopperaan.