My way or the bikeway

Joka ikinen samasta kaupungista kuin minä kotoisin oleva ja Helsingissä pyöräillyt osaa varmasti arvostaa Helsingin pyöräteitä. Väylät ovat yhtä leveitä kuin jalkakäytävät, eroteltu näistä selkeästi viivalla tai jopa tien materiaalilla. Lisäksi pyöräilijöiden omia liikennevaloja, jotka ovat muuten söpöjä, on jo tavallisuuteen asti. Ja kävelijät ja kaduilla seisoskelevat oikeasti kunnioittavat näitä pyörän kuvin koristettuja väyliä. (Paitsi minä ensimmäisinä viikkoina, koska olin niin tottunut kävelemään aina vain mahdollisimman oikealla...) Päivittäin muun muassa pyöräilen kohdasta, jossa pyörätie kulkee bussipysäkin kohdalla kävelytien ja bussipysäkkialueen välissä. Ihmiset odottavat nätisti sekä bussipysäkille rajatulla jalkakäytävällä, että jalkakäytävällä rakennuksen vieresssä, ja keskelle jää mukava kunniakuja satunnaisille pyöräilijöille.

Tänään kuitenkin huomasin, että jotakin kunnioitetaan vielä enemmän kuin pyöräilijöitä tai vaaraa jäädä pyöräilijän yli polkemaksi - lenkkeilijöitä.
Poljin tänään pyörällä omalla väylälläni, jota vastaan käveli kaksi noin 13-vuotiasta poikaa ja näiden vieressä pyöräili kävelytiellä samaisten poikien kaveri.( En siis kuvittelekaan, että tämän ikäiset noudattaisivat sääntöjä missään kaupungissa, eikä se minua pahemmin häiritse. ) Tulin jo aika lähelle näitä kävelijöitä, kun nämä äkkiä sanoivat pyöräilevälle pojalle " tuu nyt *****un sieltä, sieltä tulee lenkkeilijöitä. "
Ja toden totta, pyöräilijän takaa tuli kaksi reipasta lenkkeilijää tuulipuvuissaan ja minä väistin autotielle.

Eilen olin kaverini kyydissä autossa ja mietimme kuinka hienoa Helsingin autoliikenteessä on se, että yleensä aina annetaan tilaa muille, kun toisen kaistanvaihdon tai kääntymisen tarve huomataan. Ajoin itse aikoinani inssin Helsingissä ja yllätyin kyllä kovasti päästessäni kerralla läpi, koska epäonnistumisia oli kotikaupungissa takana noin muutama ennen muuttoa. Eilen tajusin tätä väistämisasiaa miettiessäni, että ehkä minulle vain tehtiin säälistä tilaa. Mottoni kun taisi tuohon aikaan autoilijana olla, että "kyllä ne väistää" ja tämä ei siis ihan kaikkialla toiminut.

Ja vielä löytyisi kolmaskin liikenteeseen, joukkoliikenteeseen, liittyvä miellyttävä asia: työsuhde alennusliput. Tänään kotona oli odottamassa hyvin pelottava, puhtaan valkoinen A4-kokoinen kirjekuori. Pelästyin, että nyt olen saanut jokaisen ammattikuntani harjoittajan pelkäämän kirjeen eräästä vaikutusvaltaisesta virastosta. Mutta siellä olivatkin vain 3 pientä lipuketta alentamaan tulevien kuukausien matkakortin hintaa. Kylläpä helpotti, vaikkakin kamalaa paperintuhlausta isoon kirjekuoreen, joka kaiken lisäksi säikäyttää saajansa.
Mutta oikeasti todella reilua, että julkisen liikenteen käyttöön kannustetaan.

Simmarit, sammarit, kummarit ja pipo.

Helsingistä pois muuttamisen jälkeen olen vieraillut täällä yleensä vähintään kaksi kertaa vuodessa lomilla ja viikonloppuina. Pikkuhiljaa huomasin, että pakkailin aina mukaan ne sen hetkiset parhaimmat ja kivimmat vaatteet ja usein mukana piti myös olla aivan naurettava määrä valinnan varaa, joilla olisi voinut luoda uusia yhdistelmiä parikin viikkoa.

Silti kaupungilla kävellessä tuntui, että omistan vain kamalia rytkyjä ja kaikki Helsingissä asuvat saman ikäiset pukeutuvat niin tyylikkäästi ja siististi. Lisäksi kaikilla näytti olevan hiukset mitä täydellisimmin laitettu. Miten voi olla, että kaupungissa, jossa tuulee lähes aina, ihmisillä näytti olevan jatkuvasti sileät ja huolitellut kampaukset ja leikkaukset. Enkä tainnut olla kaveripiirin ainoa, jolla tällainen tunne Helsingissä vieraillessa tuli.

Muuton jälkeen en ole enää kuitenkaan huomannut suurimman osan ihmisistä pukeutuvan sen ihmeellisemmin tai hienommin kuin muuallakaan. Enkä itsekään kovin tarkkaan aamuisin mietiskele eri asuvaihtoehtoja. Eräänä päivänä havahduin bussissa siihen että palailin keskustasta näyttäen lähinnä siltä, että olen tulossa viikon kestäneeltä partioleiriltä. Hiukset olivat märät, sotkuiset eikä minulla ollut meikkiä. Lisäksi päälle oli sattunut hyvin jotenkin metsäisen oloinen väri- ja materiaalisekoitus. Vihertävä takki, sammarit ja pipo. Kumisaappaat olin jättänyt kuitenkin kotiin. Syynä ulkonäköön oli kuitenkin partioleirin sijaan salilta palaaminen ja laiskuus laittaa tai edes kuivata hiuksia.

Ja kyllähän kaupunki edelleenkin on täynnä tyylikkäästi ja kauniisti pukeutuneita ihmisiä, lisäksi hauskoja ja erikoisia tyylejä näkee onneksi usein. Helpottavaa kuitenkin on, etteivät nämä enää saa omaa pukeutumista tuntumaan jotenkin kömpelömmältä tai huonommalta.

Mutta hiuspulma, se pysyy. Taidan siis jatkossakin panostaa pipoihin.

Lintsillä, on aina jännää niin.

Olen aina pitänyt huvipuistoista, niiden tunnelmasta, hurjista ja vähemmän hurjista laitteista, valoista ja istutuksista. Olen varmaan myös täysin aivopesty Hollywood tuotannolla ja huvipuistojen markkinoinnilla, koska huvipuistoissa on mielestäni romanttista.

Olinkin innoissani Linnanmäen valokarnevaalista ja pimeän syksyillan vietosta hieman erilaisessa ympäristössä. Paikanpäällä olikin oikein viihtyisää ja sää mitä mainioin. Lisäksi paikalla oli yllättävän vähän ihmisiä, joten jonotella ei tarvinnut kertaakaan ja vuoristoradassakin sai valita ensimmäisen ja viimeisen vaunun väliltä täysin vapaasti.

Vuoristorata oli tälläkin kertaa paras laite, mutta puiston penkki ja maisemat syksyiseen Helsinkiin tulivat hyvänä kakkosena. Jotain on nimittäin salakavalasti päässyt tapahtumaan. Hurjimpiin laitteisiin meneminen tuntui hyvin huonolta ajatukselta ja vatsa meni sekaisin jo törmäilyautossa.
Ehkä yritän ensi kesänä uudestaan.




















Ja ruotsin kielen puheharjoitukset jatkuvat edelleen. Tosin tällä viikolla minua pyydettiin vaihtamaan takaisin suomeen, jotta asia hoituisi vähän sujuvammin. Taidan laittaa sulkumerkit siihen nimineulan lippuun.

Music sounds better with you

Ehkä olen jo alkanut kotiutumaan, koska päivittäisiä hämmästyksen ja ihmetyksen aiheita ei enää niinkään ilmaannu. Käväisin kotikaupungissa viikonloppuna ja vaikka kaikki tuntui kotoisalta ja turvalliselta, osasin kuitenkin iloita nähdessäni taas Töölönlahden, Kansallismuseon ja Sanomatalon junan ikkunasta. Ehkä kuitenkin jäin hieman kaipaamaan taas bussimatkalla keskustasta kotiin sitä, miten lyhyessä ajassa matka pienemmissä kaupungeissa taittuu.

Ehkä elelen jonkinlaista kuherruskuukautta Helsingin kanssa, koska jotenkin lähes kaikki tuntuu täällä taas niin kivalta. Pidän siitä miltä täällä on näyttänyt nyt syksyllä ja siitä että tapahtumia ja nähtävää riittää, vaikkakin vain harvoissa tulee käytyä.

Olen myös kiinnittänyt huomiota, miten monien suomalaisten kappaleiden sanoitusten tapahtumapaikat ovat useimmiten Helsingissä. Varsinkin jos katu, puisto tai rakennus mainitaan nimeltä, sijaitsee se useimmiten pääkaupungissa. Johtuukohan tämä musiikkimaailman keskittymisestä tänne suunnalle vai siitä, että kuuntelijoista suurin osa tunnistaa paremmin paikat Helsingistä kuin vaikkapa Lahdesta.
Joka tapauksessa näiden kappaleiden kuunteleminen on huomattavasti antoisampaa ja tunnelmallisempaa täällä. Ja jos joku haluaa testata, kannattaa kokeilla vaikkapa SMG:n tuotantoa.










(http://www.helsinkiopas.com/nahtavyydet/talvipuutarha.jpg)