maanantai 29. joulukuuta 2008

Hello darkness, my old friend.

Olen aina epäillyt, että Helsinki on vähän pimeä kaupunki. Tämä asia sai kuitenkin mielestäni vahvistuksen viimeistään eilen, kun saavuin takaisin kaupunkiin joulunvietosta. Valkoisen joulun jälkeen kotipaikkakunnallekin saapui hieman harmaampi keli, mutta siltikään pimeys ei vaikuttanut niin kaiken nielevältä kuin täällä Helsingissä viimeisen kuukauden aikana.

Kävellessäni kotikaduilla joudun usein tunnustelemaan jaloilla, ettei jostakin vain ilmesty yllättävää kuoppaa tai kotipihani tapauksessa rakennusjätettä tai betonimyllyjä. Ja minua oikeasti pelottaa liikkua ilman heijastinta. Jos takissa ei roiku tuttu heijastin, tuntuu se samalta, kuin olisi unohtanut pyöräilykypärän pyöräilemään lähtiessä.

En tiedä johtuuko Helsingin pimeys vain lumen puutteesta ja pimeästä vuoden ajasta, mutta epäilen että mukana on jotain muutakin. Miksi kaupunki, jonka kaiken järjen mukaan tulisi olla parhaiten valaistu koko suloisessa Suomen maassa, on niin pimeä ja katuvalojen kelmeä valo tuntuu imeytyvän ja häviävän kaikkiin pintoihin.

Ajoittain tunnen asuvani Gotham Cityssä. Ehkäpä taivaalle tarvittaisiin lisävalaistukseksi joku logo.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Nänänänänänänänänä nänänänänänänänänä Bätmäään!!!