keskiviikko 11. helmikuuta 2009

Minusta tulee isona ihan oikea lääkäri

Siirtyminen opiskelijaelämästä kokopäiväseen työelämään on ollut yllättävän rankka. Ehdin opiskella ja viettää opiskelijaelämää vapauksineen kuitenkin aika monta vuotta. Lisäksi välillä oman työn arki on päässyt yllättämään, ajoittain iloisesti ja ajoittain aiheuttanut turhautumista, hampaiden kiristelyä ja ärtymystä.

Itsestään selväähän on, että töihin pitää joka aamu lähteä. Ei voi vain päättää käyttää hyväkseen työelämän vapautta, koska sitä ei ole, (vertaa akateeminen vapaus). Lisäksi vapaa-aika kutistuu arkipäivinä hyvin pieneksi ja sekin kuluu harmittavan usein huokaillessa raskasta työpäivää.
Ehkäpä kaikkeen tottuu. Ja ainakin vapaa-aika on selkeästi vapaata, koska tentit ovat jääneet pois.

Syksyllä huomasin kaukoliikenteen matkoilla ilmoittavani konduktöörille: "yksi aikuinen Tampereelle, kiitos". Paino sanalla aikuinen. Vasta jälkeenpäin tajusin, että ei sitä tarvitse erikseen ilmoittaa, että on aikuinen, vaikka opiskelijan tulikin ilmaista sellaisen etuuden omaavansa. Kaikki tavalliset liput kun ovat aikuisten lippuja. Lisäksi yksinäisen lippuparan esittäminen konduktöörille tuntuu oudolta. Melkein tekee mieli laittaa aina edes ajokortti kaveriksi.

Lääkärin ammatti oli toiveammattini melko pitkään. Ja on kyllä edelleenkin kaikesta huolimatta. Siitä on kuitenkin tullut paljon arkisempaa kuin ennen opiskeluja kuvittelin. Katselin televisiosta lähes kaikkia lääkärisarjoja, mukaan luettuna tämän blogin nimisarjaa. Ja vaikka kyseinen sarja ei kuulukaan kovinkaan mestarillisten sarjojen joukkoon ja sisältää hyvinkin kyseenalaista ja imelää materiaalia, on sekin varmasti osaltaan ollut luomassa odotuksiani lääkärin työstä. (Viisas ja rohkea, itsenäinen nainen pelastaa tuppukylän ennakkoluuloiset asukkaat+kaupan päälle intiaaniheimon jos jonkinlaisesta pulasta ja saa vielä kaupan päälle suloiset lapset ja paidattoman miehen.)

Eräänä päivänä vaihtaessani likaantunutta työtakkia huomasin, etten sullokaan pyykkipussiin verestä ja hiestä likaantunutta sankarillista työnosoitusta, vaan lounastunnilla tomaattikastikkeeseen sotkeutunutta, pakkasilmojen sähköistyttämää valkoista vaatekappaletta.













http://www.transparencynow.com/drimage.htm

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olipa taasen hyvä juttu. Kyllä Sinusta kirjoittajakin voi lääkärin ohella tulla.

Liisa kirjoitti...

Olipas valloittavia kertomuksia! Kerrontasi imaisi mukaansa ja luinkin kaikki tohtorin tarinat kerralla. En tiennytkään, että olet näin taitava. Uusia tekstejä odotellessa

Pekka kirjoitti...

Tämä oli kyllä yksi parhaita kirjoituksia, monisyinen juttu joka poimuili kohti arvaamatonta loppua.