Lintsillä, on aina jännää niin.

Olen aina pitänyt huvipuistoista, niiden tunnelmasta, hurjista ja vähemmän hurjista laitteista, valoista ja istutuksista. Olen varmaan myös täysin aivopesty Hollywood tuotannolla ja huvipuistojen markkinoinnilla, koska huvipuistoissa on mielestäni romanttista.

Olinkin innoissani Linnanmäen valokarnevaalista ja pimeän syksyillan vietosta hieman erilaisessa ympäristössä. Paikanpäällä olikin oikein viihtyisää ja sää mitä mainioin. Lisäksi paikalla oli yllättävän vähän ihmisiä, joten jonotella ei tarvinnut kertaakaan ja vuoristoradassakin sai valita ensimmäisen ja viimeisen vaunun väliltä täysin vapaasti.

Vuoristorata oli tälläkin kertaa paras laite, mutta puiston penkki ja maisemat syksyiseen Helsinkiin tulivat hyvänä kakkosena. Jotain on nimittäin salakavalasti päässyt tapahtumaan. Hurjimpiin laitteisiin meneminen tuntui hyvin huonolta ajatukselta ja vatsa meni sekaisin jo törmäilyautossa.
Ehkä yritän ensi kesänä uudestaan.




















Ja ruotsin kielen puheharjoitukset jatkuvat edelleen. Tosin tällä viikolla minua pyydettiin vaihtamaan takaisin suomeen, jotta asia hoituisi vähän sujuvammin. Taidan laittaa sulkumerkit siihen nimineulan lippuun.