It Keeps You Running

Minusta on tullut 5 kuukauden aikana kiireinen eteläsuomalainen. Ennen ajattelin aikaa lähinnä 15-20 minuutin pätkissä, ehkä satunnaisesti 5-10minuutilla saattoi olla merkitystä. Nykyisin 1 minuutti tai 3 minuuttia on jo merkitsevä aikayksikkö. Kotipaikkakunnalla mikään bussin aikataulu ei esimerkiksi pelaa "epätasaisilla" luvuilla, kuten 16.47, perässä on aina joko 0 tai 5.

Lisäksi kuntoni kasvaa aivan huomaamatta juostessani pitkiäkin matkoja junalle tai bussille päivittäin. Tämän juoksentelun vuoksi olen lisäksi alkanut joutua melko noloihin tilanteisiin. Kerran meinasin kaataa nuoren miehen juostessani kulman takaa bussille, tajusin onneksi huikata anteeksi pyynnön muutamien metrien päästä. Elielin aukiolla olen kompastunut keskellle ruskeaa lumipenkkaa ja tänään kenenkään näkemättä tein melkoisen ilmalennon syrjäisemmällä metsäpolulla. Ensimmäisenä ajatuksena oli: huh mitään ei murtunut. Puoli sekuntia tämän jälkeen mieleen tuli kuitenkin toinen kauhistuttava mahdollisuus: entäs jos kaaduin koiran kakkaan. Kauhistuttava ajatus kyllä, mutta ehkäpä helpommin korjattavissa kuin mahdolliset muut fyysiset vammat. Ja jos jotakin jäi jännittämään tämän tarinan lopputulos, niin en kaatunut koirankakkaan ja kyllä, ehdin bussiin.

Minusta on tullut myös hyvin kärsimätön liikennevälineiden odottelija. Ennen 10 minuutin odotus oli minusta ihan kohtuullinen. Nyt 4 minuuttiakin tuntuu välillä pitkältä. Kyllähän niitä busseja ja junia tulee, mutta odottaminen on vain niin ankeaa, varsinkin jos tietää menettävänstä 15 minuuttia kallista vapaa-aikaa.

Kiirehtiminen on typerää ja stressaavaa, varsinkin silloin kun ei ole edes myöhässä muusta kuin kotona oleilusta.
But I´m always on the run. Kuten Lennykin on laulanut.