Lainehtivia kusilaareja, lasittuneita katseita.

Viime viikonlopun lauantaina olin viettämässä Pitkää Kuumaa Kesää Suvilahdessa järjestetyillä festareilla. Seurana minulla oli Itävallasta kotoisin oleva tuttavani, pitihän sitä päästä näyttämään suomalaista kesän viettoa ja festarointia.

Alkupäivä kuluikin oikein tunnelmallisesti auringosta ja siideristä sekä oluesta nauttien ja pienellä nurmikkoalueella istuskellen. Myös suurin osa esiintyjistä oli erinomaista kuunneltavaa ja oletettua monipuolisemmin valittuja. Alueena Suvilahden karu teollisuusmaisema ja hieman ränsistyneet tiilitalot loivat oikeastaan mukavaa tunnelmaa rokkenrollin kuuntelemiseen. Ehdin jopa kehaista kaverilleni omaa ideaani festareille tulemisesta.

Sitten taivaalle alkoi kasaantua tummia pilviä ja festarialue täyttyä oluen ja ehkäpä myös musiikin ystävistä. Anniskelualueen rautakalterit rajasivat lasittunein katsein musiikkia kuuntelevat ja horjuvin askelein myyntipisteen jonoille rientävät ihmiset. Jonossa minulla oli kunnia tavata nuori mies, jolta kuulin elämäni hauskimman iskulauseen: " Minä olen kyborgi, ja pystyn laskemaan todennäköisyyden sille, että te olette kauneimmat naiset täällä."
Samalla todennäköisyys sille, että uuteen mekkooni oli ilmestyä tupakan polttama reikä, läheni uhkaavasti sataa prosenttia, joten lähempi tuttavuus ja kyborgin laskema todennäisyys jäi kyllä tällä kertaa selvittämättä.
Olin iloinen, että kaverini ei ehkä poiminut ihan kaikkea ympäröivästä puheensorinasta.

Muutamien oluiden jälkeen päivällä niin siistit bajamajat olivat myös illemmalla hieman hankalammin saavutettavissa. Päästäkseen ylimääräisestä nestelastista eroon, piti kahlata ylitulvineen pisoaarin täyttämän lammikon läpi. Mutta sitä näkyä tuskin on tarpeellista enempää kuvailla.

Festarit olivat siis elämys, sekä minulle että kaverilleni. Elämys oli varmasti rokkaava ja muutaman suomalaisen bändin musiikki pääsee jatkossa hänenkin levylautaselleen, mutta pienen pieni epäilys minulle jäi, josko hän uskaltautuu jatkossa suomalaiseen festarielämöintiin.

Oli myös jälleen kerran huvittavaa huomata itsestään minun mielestäni hyvin suomalainen piirre; kollektiivinen häpeä (ja toisin päin myös se kuuluisa voiton riemu). Kertaalleen jopa pyysin anteeksi sitä, että tämä vain on meidän suomalaisten tapa pitää hauskaa, nauttia ulkoilmasta ja rokata.


Ja kuvassa the Sounds naapurimaasta soittaa ja nostattaa tunnelmaa. Nyrkit heilumaan, rock.