It´s going to be a bumpy ride!

Azkabanin vangissa Harry Potter ajelee paikallisella yöbussilla. Vuoden verran Helsingin N-busseilla ajelleena voisin vaikka vannoa, että meno yltää usein ainakin melkein samalle tasolle kuin velhomaailmassa.

Tajusin eräänä päivänä, että en ole tainnutkaan kertoa yhtään yöbussikokemustani, ehkäpä seuraavan aamun tunnelma ei ole yleensä innostanut kirjoittelemaan.

Olen asunut nuoruuteni kaupungissa, jossa viimeinen bussi keskustasta lähtee kello 02.00. Siispä olen aidosti iloinen HKL:n panostuksesta baareista ryömivään joukkioon, joka kello 04.00 on vihdoin tajunnut että there´s no place like home. Viimeisillä voimillaan tämä joukkio muodostaa vellovia jonoja rautatieaseman molemmille puolille. Ohittelijat saavat yleensä hyvinkin jämäkän passituksen jonon perälle, tässä vaiheessa kun jonossa ohittelijat eivät ole niitä iäkkäämpiä rouvashenkilöitä, jotka päiväsaikaan saavat rauhassa nauttia etuilemisen etuoikeudesta. Jonon etupäässä olijat pääsevät nauttimaan istuinpaikasta, tosin tähän liittyy huomattava ja salakavala vaara: nukahtaminen. Loput saavat taistella kaikkien neljän raajan avulla pystyssä pysymisestä, jota hankaloittavat bussin liikkeiden lisäksi pikkuaivojen tilapäisesti huonontunut toiminta.

Kuskille maksaessa ainakin osa normaalia kausikorttia käyttävistä yleensä yllättyy, kun kortti ei kelpaakaan ja pitää kaivella ne viimeiset narikkakolikot taskuista. Minullekin tämä kävi viime syksynä. Silti yöbussi on loppujen lopuksi mukavan edullinen ja bussia ei tarvitse odotella kauempaa kuin päivisinkään.

Yöbussissa on tunnelmaa. Ihmiset juttelevat ja huutelevat toisilleen. Joku itkee kännykkään ja toinen huutelee luuriin minne kaverit jäi. Viimeiset (ja parhaat) iskurepliikit kuulee yöbussissa. Jollakin on mukana aina niin herkullisesti tuoksuva mäkkärin eväspussi.

Itse olen ottanut yöbussissa näitä surullisen kuuluisia unia useitakin kertoja. Unet ovat kyllä olleet aina jotenkin erityisen makeat, miksiköhän nukahtaminen tuntuu ihanimmalta juuri silloin, kun se ei oikeastaan olisi sopivaa, yöbussien lisäksi muun muassa elokuvat ovat näitä tilanteita. Kerran matkasimme seuralaiseni kanssa höyhensaarilla niin rattoisasti, että heräsimme vasta määränpäätä seuraavassa lähiössä ystävällisen kanssamatkustajan olallekoputukseen. " Hei, me ollaan jo Kannelmäessä"
Kerran minut pelasti samalta kohtalolta teinityttöjen kirkuminen, yhdelle tytölle oli mäkkärin herkkupussi ollut liikaa ja tämä levisi puoliksi käytettynä bussin lattialle.

Muutaman kerran olen pysynyt itse hereillä nostellessani vieressä pilkkivää kanssamatkustajaa sylistäni istumaan. Ja olen minä muutaman kerran ollut myös tarpeeksi virkeä pysyäkseni hereillä myös omin avuin ilman ponnistuksia.

Ennen muuttoani ajattelin, että ajelen sitten öisin taksilla kotiin jos on tarvetta. Yhtään kertaa en ole tätä tainnut tehdä. Kyllä se yöbussi on vain niin kiva.