sunnuntai 14. syyskuuta 2008

Ihan luonnollista

Aikaisemmin Helsingissä asuessani asuin keskustassa ja ikkunasta avautuivat maisemat asfalttikentille ja vastapäisiin taloihin. Nyt asun aikaisempaan verrattuna metsän keskellä ja lenkkipolut lähtevät käytännössä kotiovelta. Toisinaan kaipaan keskustassa asumisen helppoutta ja ajoittain pitkäksikin venähtävät bussimatkat kyllästyttävät. Ja tietysti keskustan alueella asumiseen liittyy tietynlaista mukavaa kaupunkitunnelmaa. Suurimman osan aikaa olen kuitenkin vain nauttinut metsäisistä maisemista ja mahdollisuudesta päästä oikeaan metsään. Tuskin maltan odottaa ensi kevättä ja valkovuokkoja. Viime vuosina olen saanut keväisin tyytyä lähinnä leskenlehtiin ja voikukkiin.

Pidän myös siitä, että Helsingissä kasvaa paljon myös tammia ja kastanjoita. Tammi on lempipuuni ja luulenpa, että jatkossa koivu, mänty, kuusi, pihlaja -valikoima alkaisi tuntumaan tylsältä.

Eilen onnekkaan vahingon kautta tajusin taas, miten mukavaa kunnollisten lenkkeilymaisemien lähellä on. Olin jo ihanan syksyisenä ja aurinkoisena päivänä ryntäämässä pumppaamaan salille sisätiloihin, kunnes tajusin jättäneeni jumppahousut kotiin. Ja koska Mannerheimintie tuntui taas liian pitkältä moneen kertaan kuljettaviksi, päädyin lenkille lähimaisemiin.

Tähän mennessä olen siis hyvin hyvilläni Helsingin luontopuolesta, jota en aikaisemmin oikein oppinut tuntemaan. Nyt vain toivon, että talveksi saadaan myös lunta. Voisin käydä hiihtämässä. Vai onkohan se ihan luonnotonta täällä.

2 kommenttia:

M kirjoitti...

On se :)

Anonyymi kirjoitti...

Eipä ole. Omakohtaisesti innostuin hiihtämisestä oikein tosissaan Helsingissä 70-luvun lopulla Koskelan lyhyellä valaistulla ladulla ja Vantaanjoen jäällä. Saattoi asiaan vaikuttaa muuttunut suksikalustokin, kouluvuosina oli vain niitä hikilautoja ja sitten pääsio hiihtämään uuden aikakauden muovisuksilla.

Terv. Iskä